TELESTE KÄYNNISTÄÄ UUDEN OSAKEPALKKIO-OHJELMAN

TELESTE OYJ    PÖRSSITIEDOTE    4.2.2016    KLO 09:30

 

TELESTE KÄYNNISTÄÄ UUDEN OSAKEPALKKIO-OHJELMAN

Teleste Oyj:n hallitus hyväksyi pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelyn perustamisen tarjottavaksi yhtiön avainhenkilöille helmikuussa 2015 (jäljempänä LTI 2015). Asiasta on tiedotettu 5.2.2015.

Uuden kolmevuotisen ohjelman tiedot

Jos kaikki osallistumiseen oikeutetut henkilöt osallistuvat ohjelmaan täyttämällä osakesijoitusedellytyksen, vuonna 2016 alkavan ohjelman nojalla osakesijoituksen perusteella suoritettavien lisäosakkeiden määrä on yhteensä enintään 53.600 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuvat verot ja jäljelle jäävä nettomäärä jaetaan osallistujille Telesten osakkeina) ja suoriteperusteisen lisäosakeohjelman nojalla suoritettavien osakkeiden kokonaismäärä on enintään 214.400 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuvat verot ja jäljelle jäävä nettomäärä jaetaan osallistujille Telesten osakkeina). 

Vuonna 2016 alkavaan osakeohjelmaan sovellettava ansaintakriteeri on osakkeen kokonaistuoton kehitys (TSR) kolmen vuoden pituisen ansaintajakson aikana. Edellytyksenä yksittäisen avainhenkilön osallistumiselle ohjelmaan on edellä mainittu sijoitus Telesten osakkeisiin.

Muita tietoja

Hallitus on hyväksynyt 42 avainhenkilöä oikeutetuiksi osallistumaan LTI 2015:en toiseen kolmivuotiseen ohjelmaan. 

Hallitus arvioi, että uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelyn yhteydessä ei anneta uusia osakkeita, eikä kannustinjärjestelyllä siten ole laimentavaa vaikutusta yhtiön rekisteröityyn osakemäärään.

 

Teleste on kansainvälinen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Teknologiatarjontamme edistää päivittäisen elämän sujuvuutta ja turvallisuutta. Liiketoimintamme ydin on video – videon ja datan käsittely, siirto ja hallinta. Asiakaskuntamme koostuu kaapeli- ja teleoperaattoreista sekä julkisen sektorin organisaatioista. Toimintamme on jaettu kahteen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Video and Broadband Solutions ja Network Services. Molemmilla alueilla olemme maailman johtavia yrityksiä ja teknologisia edelläkävijöitä. Video and Broadband Solutions keskittyy tilaajaverkkojen ja videovalvonta- ja informaatiosovellusten tuoteratkaisuihin. Network Services tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluita tilaajaverkkojen suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon. Vuonna 2015 Telesten liikevaihto oli 248 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa oli noin 1500 henkilöä. Telestellä on koko maailman kattava toimipisteverkosto ja yli 95 % liikevaihdosta kertyy Suomen ulkopuolelta. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja: www.teleste.com

 

TELESTE OYJ

 

Marjo Miettinen
Hallituksen puheenjohtaja

Jukka Rinnevaara
Toimitusjohtaja

 

LISÄTIETOJA:
Marjo Miettinen, puh 0400 512771
Jukka Rinnevaara, puh 02 2605 611 tai 0400 747 488

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.teleste.com