Teleste Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

TELESTE OYJ   PÖRSSITIEDOTE   7.4.2017  KLO 10:00 

 

TELESTE OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET 

Teleste Oyj:n 6.4.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2016. 

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti vuodelta 2016 maksettavan osingon suuruudeksi 0,25 euroa osakkeelta muille kuin yhtiön hallussa oleville omille osakkeille. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 10.4.2017 ja osinko maksetaan 19.4.2017. 

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi viisi henkilöä. Teleste Oyj:n hallituksen jäseniksi valittiin Pertti Ervi, Jannica Fagerholm, Timo Luukkainen, Timo Miettinen ja Kai Telanne. 

Hallituksen jäsenille päätettiin maksaa vuosipalkkiot seuraavasti: puheenjohtajalle 48.000 euroa vuodessa ja kullekin jäsenelle 32.000 euroa vuodessa. Vuosipalkkiot maksetaan siten, että hallituksen jäsenille hankitaan 40 %:lla palkkion brutto-osuudesta Teleste Oyj:n osakkeita Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä ja loppuosa suoritetaan rahana. 

Yhtiökokous päätti, että Teleste Oyj:lle valitaan yksi tilintarkastaja. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, joka on nimennyt päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Petri Kettusen. Tilintarkastajan palkkio päätettiin maksaa yhtiön hyväksymän laskun mukaisesti. 

Osakkeenomistaja Esko Kukkonen peruutti yhtiökokouksessa vaatimuksensa eritystarkastuksen tekemisestä yhtiössä. 

HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA 

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutuksen perusteella hallitus voi hankkia enintään 1.200.000 yhtiön omaa osaketta muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. 

Hankkimisvaltuutus on voimassa kahdeksantoista (18) kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Hankkimisvaltuutus kumoaa aiemmin myönnetyt omien osakkeiden hankkimisvaltuutukset. 

HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA SEKÄ OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA 

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. 

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita, tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Uudet osakkeet voidaan antaa myös maksuttomana osakeantina yhtiölle itselleen. 

Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta siten, että annettavien ja/tai luovutettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 2.000.000 kappaletta. 

Yhtiön antamien erityisten oikeuksien nojalla merkittävien uusien osakkeiden ja yhtiön hallussa olevien luovutettavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään yhteensä 1.000.000 kappaletta, joka määrä sisältyy edellä mainittuihin uusia osakkeita ja yhtiön hallussa olevia omia osakkeita koskevaan enimmäismäärään.

Valtuutukset ovat voimassa kahdeksantoista (18) kuukautta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 

 

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 

Yhtiökokouksen jälkeen kokoontunut hallitus valitsi puheenjohtajakseen edelleen Timo Miettisen.

     

TELESTE OYJ 

Jukka Rinnevaara
Toimitusjohtaja

 

LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara, puh 02 2605 611 tai 0400 747 488. 

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.teleste.com