Teleste perustaa uuden osakepohjaisen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän

TELESTE OYJ      PÖRSSITIEDOTE      8.2.2018     klo 14.30           

    

TELESTE PERUSTAA UUDEN OSAKEPOHJAISEN PITKÄN AIKAVÄLIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN 

Teleste Oyj:n hallitus on hyväksynyt uuden osakepohjaisen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän perustamisen tarjottavaksi yhtiön avainhenkilöille. 

Järjestelmän tavoitteena on yhdenmukaistaa avainhenkilöiden intressit Telesten osakkeenomistajien intressien kanssa aikaansaamalla avainhenkilöille pitkäaikainen osakeomistusintressi yhtiössä ja siten yhtiön arvon kasvattaminen pitkällä aikavälillä sekä tukea suoritusperusteista toimintakulttuuria, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota avainhenkilöille kilpailukykyinen kompensaatio erinomaisista suorituksista. 

Järjestelmä koostuu vuosittain alkavista ohjelmista, joissa on seuraavat

pääelementit: sijoittaminen Telesten osakkeisiin edellytyksenä avainhenkilön osallistumiselle järjestelmään, yllä mainittuun osakesijoitukseen perustuva kiinteä määrä lisäosakkeita kolmen vuoden odotusjakson kuluttua sekä suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma kolmen vuoden suoritusjaksolla. 

Ensimmäiset järjestelmän piirissä toteutettavat ohjelmat ovat lisäosakeohjelma 2018-2020 sekä suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma 2018-2020. Kunkin uuden ohjelman alkaminen, siihen osallistumaan oikeutetut henkilöt sekä siihen sovelletava kiinteä osakepalkkiosuhde ja suorituskriteerit edellyttävät Telesten hallituksen erillistä päätöstä. 

Osakesijoitus ja kiinteämääräinen lisäosakeohjelma 2018-2020 

Osakesijoitukseen perustuva kiinteämääräinen lisäosakeohjelma (matching share plan) sisältää osallistujan henkilökohtaisen sijoituksen Telesten osakkeisiin sekä kiinteämääräisen osakepalkkion maksamisen vastikkeetta osakesijoituksen perusteella kolmivuotisen odotusjakson jälkeen.

Lisäosakkeet maksetaan hallituksen kutakin yksittäistä ohjelmaa varteen vahvistaman kiinteän palkkiosuhteen perusteella. Ohjelman 2018-2020 nojalla avainhenkilö saa yhden lisäosakkeen kutakin kahta sijoittamaansa osaketta kohti. 

Lisäosakeohjelman 2018-2020 nojalla maksettavien osakepalkkioiden määrä on yhteensä enintään noin 24.400 osaketta (bruttomäärä josta vähennetään soveltuva ennakonpidätys ja jäljelle jäävä nettomäärä maksetaan osallistujille Telesten osakkeina). 

Lisäosakeohjelman 2018-2020 tämänhetkinen kokonaisarvo, arvioituna tätä tiedotetta edeltävän kaupankäyntipäivän keskikurssin perusteella, on noin 174.000 euroa. 

Suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma 2018-2020 

Suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma (performance share plan) sisältää kolmen vuoden pituisen suoritusjakson. Mahdolliset osakepalkkiot maksetaan, jos hallituksen asettamat suorituskriteerit saavutetaan. Ensimmäiseen ohjelmaan sovellettava suorituskriteeri on osakkeen kokonaistuoton kehitys (TSR). Edellytyksenä yksittäisen avainhenkilön osallistumiselle ohjelmaan on edellä mainittu sijoitus Telesten osakkeisiin. 

Jos kaikki osallistumaan oikeutetut henkilöt osallistuvat ohjelmaan täyttämällä yllä mainitun sijoitusedellytyksen ja mikäli hallituksen asettamat suorituskriteerit saavutetaan kokonaisuudessaan, suoriteperusteisen osakepalkkio-ohjelman 2018-2020 nojalla maksettavien osakepalkkioiden kokonaismäärä on enintään noin 292.800 osaketta (bruttomäärä josta vähennetään soveltuva ennakonpidätys ennen osakepalkkion maksamista). 

Suoriteperusteisen osakepalkkio-ohjelman 2018-2020 tämänhetkinen kokonaisarvo, arvioituna tätä tiedotetta edeltävän kaupankäyntipäivän keskikurssin perusteella, on noin 2.082.000 euroa. 

Muita tietoja 

Hallitus on hyväksynyt enintään 35 avainhenkilöä oikeutetuiksi osallistumaan yllä mainittuihin 2018-2020-ohjelmiin. 

Hallitus arvioi, että uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän yhteydessä ei anneta uusia osakkeita eikä kannustinjärjestelmällä siten ole laimentavaa vaikutusta yhtiön rekisteröityyn osakemäärään. 

 

 

TELESTE OYJ 

Pertti Ervi
Hallituksen puheenjohtaja

Jukka Rinnevaara
Toimitusjohtaja

 

LISÄTIETOJA:
Pertti Ervi, puh +33 685839153
Jukka Rinnevaara, puh 02 2605 611

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.teleste.com