Teleste perustaa uuden osakepohjaisen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän

TELESTE OYJ      PÖRSSITIEDOTE      11.2.2021     klo 09:00           

    

TELESTE PERUSTAA UUDEN OSAKEPOHJAISEN PITKÄN AIKAVÄLIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN 

Teleste Oyj:n hallitus on hyväksynyt uuden osakepohjaisen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän perustamisen tarjottavaksi yhtiön avainhenkilöille. 

Järjestelmän tavoitteena on yhdenmukaistaa avainhenkilöiden intressit Telesten osakkeenomistajien intressien kanssa aikaansaamalla avainhenkilöille pitkäaikainen osakeomistusintressi yhtiössä ja siten yhtiön arvon kasvattaminen pitkällä aikavälillä sekä tukea suoritusperusteista toimintakulttuuria, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota avainhenkilöille kilpailukykyinen suoritusperusteinen kompensaatio. 

Järjestelmä koostuu yhdestä kolme vuotta kestävästä ohjelmasta, jossa on seuraavat pääelementit: sijoittaminen Telesten osakkeisiin edellytyksenä avainhenkilön osallistumiselle järjestelmään, yllä mainittuun osakesijoitukseen perustuva kiinteä määrä lisäosakkeita kolmen vuoden odotusjakson kuluttua sekä suoriteperusteinen osakepalkkio kolmen vuoden suoritusjaksolla. Järjestelmän piirissä toteutettavat ohjelmat ovat lisäosakeohjelma 2021-2023 sekä suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma 2021-2023.

Osakesijoitus ja kiinteämääräinen lisäosakeohjelma 2021-2023

Osakesijoitukseen perustuva kiinteämääräinen lisäosakeohjelma 2021-2023(matching share plan) sisältää osallistujan henkilökohtaisen sijoituksen Telesten osakkeisiin sekä kiinteämääräisen osakepalkkion maksamisen vastikkeetta osakesijoituksen perusteella kolmivuotisen odotusjakson jälkeen. Ohjelman nojalla avainhenkilö saa yhden lisäosakkeen kutakin kahta sijoittamaansa osaketta kohti. 

Jos kaikki osallistumaan oikeutetut henkilöt osallistuvat ohjelmaan täyttämällä yllä mainitun sijoitusedellytyksen, lisäosakeohjelman 2021-2023 nojalla maksettavien osakepalkkioiden määrä on yhteensä enintään noin 27 500 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuva ennakonpidätys ja jäljelle jäävä nettomäärä maksetaan osallistujille Telesten osakkeina). 

Lisäosakeohjelman 2021-2023 tämänhetkinen kokonaisarvo, arvioituna tätä tiedotetta edeltävän kaupankäyntipäivän keskikurssin perusteella, on noin 144 000 euroa. 

Suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma 2021-2023

Suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma 2021-2023(performance share plan) sisältää kolmen vuoden pituisen suoritusjakson. Mahdolliset osakepalkkiot maksetaan, jos hallituksen asettamat suorituskriteerit saavutetaan. Ohjelmaan sovellettava suorituskriteeri on Telesten osakkeen kokonaistuoton kehitys (TSR). Edellytyksenä yksittäisen avainhenkilön osallistumiselle ohjelmaan on edellä mainittu sijoitus Telesten osakkeisiin. 

Jos kaikki osallistumaan oikeutetut henkilöt osallistuvat ohjelmaan täyttämällä yllä mainitun sijoitusedellytyksen ja mikäli hallituksen asettamat suorituskriteerit saavutetaan kokonaisuudessaan, suoriteperusteisen osakepalkkio-ohjelman 2021-2023 nojalla maksettavien osakepalkkioiden kokonaismäärä on enintään noin 330 000 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuva ennakonpidätys ennen osakepalkkion maksamista). 

Suoriteperusteisen osakepalkkio-ohjelman 2021-2023 tämänhetkinen kokonaisarvo, arvioituna tätä tiedotetta edeltävän kaupankäyntipäivän keskikurssin perusteella, on noin 1 729 000 euroa. 

Muita tietoja

Hallitus on hyväksynyt enintään 33 avainhenkilöä oikeutetuiksi osallistumaan uuteen osakepohjaiseen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmään. 

Hallitus arvioi, että uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän yhteydessä ei anneta uusia osakkeita eikä kannustinjärjestelmällä siten ole laimentavaa vaikutusta yhtiön rekisteröityyn osakemäärään. 

TELESTE OYJ 

Timo Luukkainen
Hallituksen puheenjohtaja

Jukka Rinnevaara
Toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:

Timo Luukkainen, puh +358 2 2605 611
Jukka Rinnevaara, puh +358 2 2605 611

JAKELU:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.teleste.com