Tervetuloa Telesten sijoittajasivuille

Me Telestellä suosimme avointa ja kommunikoivaa kulttuuria. Olemme keränneet näille sivuille tietoutta, jonka toivomme sijoitusmielessä olevan sekä mielenkiintoista, että hyödyllistä. Kerromme yhtiömme strategisen suuntauksen sekä hallintoa ja taloutta koskevaa tietoutta helpottaaksemme luomaan toiminnoistamme totuudenmukaisen ja avoimen kuvan investointimahdollisuuksia kartoitettaessa.

"Telestellä on kymmenien vuosien ajan onnistuneesti hyödynnetty innovatiivisen kehitystyön tuote- ja systeemiratkaisuja alati muuttuvassa teknologiaympäristössä. Laaja kokemuksemme ja vuosien mittaan kumuloitunut asiantuntemuksemme signaalinsiirrossa- ja prosessoinnissa sekä video- ja informaatiojärjestelmissä ovat edesauttaneet meitä pyrkimyksessämme palvella asiakkaidemme yhä moninaisempia tarpeita ja vaatimuksia.

Olemme erinomaisissa asemissa ydinliiketoiminnoissamme. Asetamme kuitenkin tavoitteemme vielä astetta korkeammalle; visiomme on olla paras kumppani verkottuneen yhteiskunnan rakentamiseen. Uskomme vakaasti omaavamme hyvät mahdollisuudet saavuttaa kannattavan kasvun tavoitteemme".


Jukka Rinnevaara
Toimitusjohtaja

 

Sijoittajaviestintä palkinto 2020

Teleste sijoittunut kolmanneksi Parhaat sijoittajasivut -kilpailussa

Pörssisäätiö ja Sijoitusanalyytikot ry palkitsivat vuoden parhaat sijoittajasivut 26.5.2020. Kilpailussa käydään vuosittain läpi kaikkien kotimaisten pörssiyhtiöiden suomenkieliset sijoittajasivustot, tavoitteena arvioida ja kehittää yhtiöiden sijoittajaviestintää. Palkitsemistilaisuudessa Teleste sijoittui kolmanneksi pienten yhtiöiden sarjassa.

Palkitut yhtiöt olivat seuraavat:
Suurten yhtiöiden sarja
1. Valmet, 2. Kesko ja 3. Fortum

Keskisuurten yhtiöiden sarja
1. Finnair, 2. Lassila & Tikanoja ja 3. Alma Media

Pienten yhtiöiden sarja
1. Exel Composites, 2. Digia ja 3. Teleste

First North -yhtiöiden paras
1. Fodelia
 
"Sijoittajasivusto on tärkeä viestintäkanava erityisesti yksityissijoittajien kannalta. Jo ennätykselliset 871 000 suomalaista omistaa pörssiyhtiöiden osakkeita ja he kaipaavat yhtiöiltä selkeää viestintää”, tuomariston puheenjohtajana toiminut, Pörssisäätiön Sari Lounasmeri toteaa. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat lisäksi sijoitusanalyytikoiden Jonas Forslund Evlistä, Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki, sijoittaja Tom Lindström ja professori Minna Martikainen.